
Kiimojen havaitseminen ja siemennysten oikea-aikainen onnistuminen tuntuu entistä haasteellisemmalta. Suurissa eläinyksiköissä tarkkailuaikaa eläintä kohti on hyvin vähän, eikä eläinten yksilöllisistä tavoista ole yhtä helppo olla perillä.
Tarkkailtavat lehmätkään eivät tee asiaa helpommaksi. Useissa tutkimuksissa on havaittu seisovien kiimojen keston lyhentyneen. Jo vuosikymmeniä sitten seisovan kiiman kestoksi arvioitiin useissa tutkimuksissa noin 12 – 18 tuntia. 2000-luvulla tehdyssä tutkimuksessa Yhdysvalloissa holstein-lehmien seisovan kiiman pituuden arvioitiin lyhentyneen keskimäärin 8,7 tuntiin. Tutkimuksessa myös havaittiin, että tuotostaso oli yhteydessä kiiman pituuteen. Keskimäärin yli 46 kg lypsävillä kiima kesti vain noin 6,2 tuntia ja alhaisemman tuotostason lehmillä 10,9 tuntia.
Oheisessa pdf-tiedostossa esitetään havainnollisin kuvin, miten havaita kiimainen eläin. Esitteen tekstit on kirjoittanut Faban alkiosiirtoeläinlääkäri Kirsi Vartia. Alunperin teksti ja kuvat on julkaistu Nauta 2/2011 -lehdessä.









