Alkiot
Alkio on siirrettäessä viikon ikäinen. Siksi se siirretään vastaanottajaan, joka on ollut viikko sitten kiimassa.
Vastaanottajan kiiman tarkkailu on tärkein tekijä hyvien tiineystulosten saamiseksi. Alkio kannattaa siirtää vain selkeän, lyhyen kiiman jälkeen. Hyvästä kiimasta on helppo valita se päivä, jolloin eläin olisi kannattanut siementää ja siitä laskea oikea siirtopäivä. Verittely kiiman jälkeen ei ole välttämätöntä eikä sen perusteella voi päätellä siirtoajankohtaa.
Alkionsiirron suorittaa
erikoiskoulutettu alkionsiirtoseminologi (tai –eläinlääkäri). Alkionsiirtoa varten vastaanottaja
voidaan tarvittaessa puuduttaa. Siirto muistuttaa toimenpiteenä paljon
siemennystä, mutta alkio viedään pitkälle kohdunsarveen. Sen vuoksi
vastaanottajan on pysyttävä paikallaan siirron ajan. Avustajaksi tarvitaan
vähintään yksi henkilö. Samassa karsinassa ei saa olla vapaana olevia eläimiä.
Tuorealkio:
- sallitaan päivän heitto vastaanottajan kiiman ja luovuttajan siemennyspäivän välillä
- esim. tiistaina huuhdelluille alkioille käyvät vastaanottajat, jotka ovat olleet seisovassa kiimassa edellisen viikon maanantaina, tiistaina tai keskiviikkona
- vastaanottajat useimmiten synkronoidaan
- hormonikierukka ja/tai prostaglandiini
-
ohjeet alkionsiirtoeläinlääkäriltä
Pakastealkio:
- siirretään aina tasan viikko seisovasta kiimasta
- siirrot yleensä luonnollisten kiimojen jälkeen
Ennen alkionsiirtoa tarkistetaan, että vastaanottajalla on
toimiva keltarauhanen. Alkio siirretään siihen kohdunsarveen, jonka puoleisessa
munasarjassa on keltarauhanen. Keltarauhasen on eritettävä riittävästi
progesteronia, jotta alkio voi tiineyttää vastaanottajan.
Glyserolialkiot
Alkioita voidaan pakastaa eri menetelmillä. Suomessa on käytössä etyleeniglykolipakastus, jonka jälkeen alkio voidaan siirtää sulatuksen jälkeen ilman erikoistoimenpiteitä. Tuontialkiot on joskus pakastettu eri menetelmällä. Nämä glyserolialkiot vaativat erilaisen sulatuskäsittelyn, joka on tehtävä mikroskoopin avulla. Sulatus kestää noin puoli tuntia. Glyserolialkion voi sulattaa alkionsiirtoeläinlääkäri tai muutama erikoiskoulutettu alkionsiirtoseminologi.
Tuonnin yhteydessä on syytä varmistaa, millä menetelmällä alkio on pakastettu.










