Venäjänkauppa piristää eläinmarkkinoita

Viime syksynä Suomesta vietiin Faban välittämänä hereford-hiehoja Venäjälle. Viennit sujuivat hyvin, ja Tverin alueella Pietarista  500 km kaakkoon sijaitsevat asiakastilat ovat olleet tyytyväisiä hankintoihinsa.

venäjänkauppa KS nettiOnnistuneiden kauppojen ja hyvien eläinten kannustamana on sovittu jo seuraavat viennit. Ensi syksynä Tveriin toimitetaan neljä autokuormallista eli 132 tiinettä hereford-hiehoa. Eläimet jakautuvat kahdelle eri tilalle.

Vientiassistentti Maria Tiila Fabasta kertoo, että angus ja hereford ovat Venäjällä tunnettuja lihakarjarotuja, joten niihin on suurin mielenkiinto. Faba pyrkii kuitenkin mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan myös muita Suomessa kasvatettavia rotuja.

– Hyvälaatuisia charolaisia, simmentaleja ja limousineja olisi varmasti riittävästi tarjolla Suomessa, kun vain venäläiset ostajat osaisivat kysyä myös näitä rotuja, miettii Maria.

Vientikaupan kuvioissa riittää opettelemista, toteaa Faban viennistä vastaava kehityspäällikkö Hannu Myllymäki.

– Kuluvana vuonna tulemme siirtymään ennakkomaksuun, joka maksetaan sopivista vientihiehoista heti kun kaupat ovat varmistuneet. Näin ostaja sitoutuu eläinten hankintaan ja me täällä Suomessa voimme toimia vakaalla pohjalla. Esimerkiksi kevään tiineytyssuunnitelmia tehtäessä tulisi olla jo selvillä, minkä verran hiehoja voidaan tarjota vientiin, toteaa Myllymäki.

Aikaisemmin Suomessa ei ollut mahdollista toimittaa suuria eläinmääriä Venäjälle, sillä jalostuseläinten investointituet pitivät hintatason suhteellisen korkealla, ja kauppa kävi hyvin myös kotimaassa. Investointitukien loputtua tilanne on muuttunut, Hannu Myllymäki miettii.

– Meillä on hyvälaatuisia hiehoja tarjolla ja Venäjän markkinat ovat valtaisat. Markkinointityö ja asiakassuhteiden luominen on vihdoin alkanut tuottaa tulosta, josta suomalaiset emolehmätilat hyötyvät toivottavasti vuosia, Myllymäki sanoo.

Kaisa Sirkko, jalostusagronomi, Faba

Lue lisää Venäjänkaupasta Nauta-lehdestä 3/2011.


Tulosta sivu
Designed by Lumemainos | Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä | © Faba Osk. 2009