Genomivalinta – missä mennään?
Toimiva tietokanta ja tiedon laatu ja määrä ovat avainasemassa, jotta genomivalintaa voi käyttää luotettavana valinnan työkaluna. Käyttöön valitut nuoret huippusonnit pitää edelleen jälkeläisarvostella. Ne ovat uutta referenssipopulaatiota, joiden tietojen perusteella genomisten jalostusarvojen laskentamallit päivitetään. Kunnollisista ja ajoissa saaduista tuotos-, sairaus-, sorkka- yms. tiedoista hyötyvät kaikki, koska niiden kautta saa luotettavat genomiset jalostusarvot.
Arvosteluvarmuuden kannalta olennaista on referenssipopulaation koko. VikingGenetics aloitti viime vuonna EuroGenomics-yhteistyön holstein-rodun osalta. Referenssipopulaation koon kasvattamisen lisäksi yhteistyöllä pyritään tietotaidon jakamiseen ja sitä kautta halvempiin genotyypityksiin.
Tänä vuonna on tarkoitus aloittaa yhteistyö myös punaisilla roduilla, jolloin VG:n punaisen rodun referenssipopulaatio yhdistetään norjalaisen NRF-rodun kanssa.
Kolmas arvosteluvarmuutta lisäävä tekijä on tutkittavien emästen tiheys eli SNP-tiheys. Varsinkin punaisilla roduilla kiinnostuksen kohteena on lastu, joka määrittää 800 000 emäksen vaihtelun. Sonnien genotyypittäminen uudelleen tiheämmillä lastuilla on tärkeää, ja tiheämmän lastun ansiosta voidaan ehkä käyttää holsteinin referenssipopulaatiota jopa muiden rotujen genomisten jalostusarvojen arvioimiseen.
Genomivalinta on tuonut muutoksia pohjoismaiseen jalostusohjelmaan. Ostettavien sonnien määrä on laskenut ja parhaita nuorsonneja on alettu käyttää jälkeläisarvosteltujen sonnien tapaan. Tällä hetkellä VG suosittelee, että 30 - 50 % lehmistä siemennetään jälkeläisarvostellulla sonnilla, 20 - 30 % GenVikPlus-sonnilla ja 20 - 30 % nuorsonnilla, rodusta riippuen.
Tämän vuoden alkupuolella NAV julkaisee ensimmäiset viralliset genomiset jalostusarvot, joissa genomitieto on yhdistetty jälkeläisarvostelutietoon. Genomiset jalostusarvot julkaistaan ensimmäisenä holsteinille ja sen jälkeen ayrsihirelle ja jerseylle.
Anna Oksa, jalostusagronomi, Faba
Lue lisää genomivalinnasta Nauta-lehdestä 1 / 2011.
