Kultakimpaleita huuhteluista

Pasi Rinteen ja Miina Kuusimo-Rinteen karjaan on syttynyt viime vuosina useita tähtiä. Tämä on pitkälti alkiohuuhtelujen ja –siirtojen ansiota. Tilalla olisi ollut halu laajentaa, mutta tontin rajat ovat tulleet vastaan. Laajennuksen sijaan Pasi ja Miina keskittyvät alkioihin ja tiukkaan karsintaan.

Alkioura sai lentävän lähdön jo 2004. Tuolloin Pasi ja Miina ostivat viisi alkiota, joista jokaisesta syntyi lehmävasikka. Alkiomenestystä on riittänyt siitä asti. Siirtoja on kertynyt yli 70, ja niistä on syntynyt reilut 40 vasikkaa.

Menestyviä maahanmuuttajia

Viime vuosina eläinten taso on noussut ostoalkioiden ansiosta huimasti. Viidestä tanskalaisesta alkiosta (Rodgers x Bookem) saatiin marraskuussa 2015 kolme hiehovasikkaa ja kaksi sonnia.

Näistä kaksi hiehoa, Maahanmuuttaja (+29) ja Mamu (+24), huuhdeltiin edellisvuoden lopussa ja saaliiksi saatiin 33 siirtokelpoista alkiota. Sopimushuuhteluissa käytettiin VH Optimalia ja VH Spectreä.

Karjassa on nyt jo useita Maahanmuuttajan ja Mamun tyttäriä. Näistä paras on Offline (+34). Lisäksi Maahanmuuttajan poika, VH Oonsun (VH Optimal), sai juuri ensimmäisen arvostelunsa, ja vieläpä huipputuloksen gNTM +32.           

Menestys ei jää holsteinien varaan, sillä ayrshire-hiehot Olki (VR Folmer x VR Alavire), +23, ja Palpakka (VR Viljar x VR Erox), +26, huuhdellaan kotona VikingGeneticsin sopimushuuhteluissa. ”Pienestä pitäen olen niitä paijannut. Ne ovat minun kultakimpaleitani, enkä halua luopua niistä”, Miina perustelee kotona tehtäviä huuhteluja. 

Kolmen rodun voimalla

Miina on vankkumaton holsteinien ystävä. ”Minulla pitää olla pieni koira, iso auto ja kookas lehmä”, Miina kertoo. Pasi puolestaan korostaa rodun sijasta lehmien yksilöllisyyttä. Ayrshiret ovat kuitenkin menestyneet, joten niiden osuus pysyy merkittävänä.

Jersey-lehmiäkin tulee, vaikka kooltaan ne eivät vastaa Miinan ihannetta. Toistaiseksi ainut jersey on tanskalaisesta alkiosta syntynyt Oregano (VJ Rodme x DJ Logo). Sekin huuhdellaan lähiaikoina. Lisäksi Miina on halukas ostamaan hyviä tanskalaisia jersey-alkioita. 

”Arvostan kestävyyttä ja helppohoitoisuutta, jopa hieman tuotoksen kustannuksella. Jalostusasiantuntija Kirsi Honkapirtin kanssa olemme alkaneet kiinnittää enemmän huomiota pitoisuuksiin ja tuotokseen. Tosin tuotoksen nostaminen on meidän täysrehuruokinnassamme melko vaikeaa. Liharotusiemennysten osuuden olemme onnistuneet nostamaan kestävyyden ja alkioiden ansiosta jo 70 prosenttiin”, Miina kertoo.

Teksti Mikko Säynäjärvi, Kuvat Johanna Vuori

Kotirinne, Sysmä

  • Omistajat Pasi Rinne ja Miina Kuusimo-Rinne
  • Lapset Jone, Jere, Jimi, Jari, Juha, Meline ja Maria
  • Pihatto vuodelta 2000, laajennettu 2009
  • Lypsyasema 2 x 8 kalanruoto
  • Puolet makuuparsista hiekalla 
  • 120 lypsävää, joista 60 % ayrshirejä ja 40 % holsteineja.
  • Keskituotos 9 500 kg
  • Tilalla oma typpisäiliö, seminologit siementävät
  • FabaJASU, FabaKUTSU, FabaHELMI ja FabaRANE käytössä
  • Kaikki hiehovasikat genomitestattu 2014 alkaen
  • Heatime hiehoilla vuodesta 2016
  • Peltoa 100 ha vuokramaineen
  • Metsää 50 ha
  • Pasi ja Miina hoitavat tilan työt