Uutiset
Vuoden ensimmäinen arvostelu valmis - uudistuksia tuotosominaisuuksien arvostelussa
Pohjoismaisen jalostusarvosteluyhdistyksen (NAV) laskemat sonnien ja lehmien arvostelut on nyt päivitetty neuvonnan tietokantaan. Arvostelussa otettiin tällä kertaa käyttöön muutamia uudistuksia, jotka vaikuttavat erityisesti lehmien indekseihin.
Tuotosominaisuuksien arvostelua on päivitetty. Arvostelussa käytettävät perinnölliset tunnusluvut (mm. tuotosominaisuuksien periytyvyydet ja perinnölliset yhteydet lypsykausien eri vaiheissa) on arvioitu uudelleen pohjoismaisesta aineistosta ja otettu nyt uudessa arvostelumallissa käyttöön. Maito-, valkuais- ja rasvatuotosten periytymisasteet ovat nyt kaikille arvosteluun osallistuville maille (Suomi, Ruotsi ja Tanska) samoja, ja aiempaa korkeampia. Korkeammat periytymisasteet tarkoittavat sitä, että lehmän omat havainnot vaikuttavat aiempaa enemmän sen saamiin indekseihin. Suvun painotus sen sijaan on pienempi. Uusi arvosteluversio korjaa myös paremmin eri maissa havaittavissa olevan vaihtelun suuruutta. Tällöin Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta tulevien lehmien arvostelu on aiempaa tasapuolisempi. Suomalaisten ayrshire- ja holsteinlehmien osuus parhaiden tuotosindeksin saaneiden lehmien joukossa nousee. Tämä nostaa samalla parhaiden suomalaisten lehmien NTM:iä.
Ayrshirellä lypsettävyyden paino NTM:ssä nousi 0.06:sta 0.09:ään. Ayrshiren lantion leveyden optimi muutettiin runkoindeksin laskennassa 6:sta 5:een.
Lue myös NAVin kotisivuilta arvostelua koskeva uutinen tästä.
Seuraava pohjoismainen arvostelu julkaistaan 2.5.2012. Tätä ennen (3.4.2012) saadaan uudet Interbull-arvostelut sonneille.










