Uutiset

Ayrshire-sonnien tähti Farmarissa

23.7.2010

VikingGenetics ja Faba tuovat jälleen tänä vuonna Farmariin kaksi täysikasvuista keinosiemennys-sonnia. Erityisen tämän vuoden näyttelystä tekee se, että toinen sonneista on 2000-luvun käytetyin ayrshire-sonni maailmassa – Purolan Orkko.

Orkko on syntynyt Vieremällä Heikki Juntusen karjassa 22.3.2000. Kotitilalta sen ura jatkui Muhoksen testiaseman ja Hollolan odotusaikanavetan kautta Pieksämäen Sonnihoviin. Orkko onkin yksi ensimmäisistä Sonnihoviin muuttaneista sonneista.

OrkkoOrkko on ollut aina hyvä siementuottaja ja sen siemenellä on tehty pelkästään Suomessa yli 102 000 siemennystä. Se on ollut haluttu sonni myös muissa maissa, siitä kertoo 50 000 vietyä siemenannosta. Orkon tyttäriä laiduntaakin tätä nykyä muun muassa Yhdysvalloissa, Liettuassa, Hollannissa, Portugalissa, Keniassa, Englannissa ja Etelä-Afrikassa. Annoksia löytyy vielä varastosta, siltä elämänsä aikana Orkko on tuottanut yhteensä noin 203 000 siemenannosta.

Vuoden 2009 syksyllä Orkko sai ensimmäisen jälkeläisarvostelunsa Yhdysvalloissa ja valloitti siellä heti ykkössijan. Kotimaassakin se on pitänyt arvostelunsa erittäin hyvin, sen NTM on edelleen +11. Orkon tyttärillä on erinomainen utarerakenne, hyvät jalat ja runko. Maidon valkuaispitoisuus on korkea ja tytärten hedelmällisyys kunnossa. Orkon kestävyysindeksi on huima 118, mikä tarkoittaa että tyttäret pysyvät keskimäärin neljä kuukautta keskivertolehmää pidempään tuotannossa!

Tervetuloa VikingGeneticsin ja Faban osastolle tervehtimään Orkkoa ja tutustumaan toimintaamme. Muista ottaa kamera mukaan – Orkko rakastaa kameroita eikä kyllästy poseeraamaan niille!


Palaa otsikoihin



Tulosta sivu
SonniShop
Jalostuksen verkkopalvelut
Sonnihaut

Designed by Lumemainos | Poutapilvi web design - P4 | © Faba Osk. 2009